Tuomiojärven parkki

Jyväskylän Street Workout -puisto

Kimmo Kuisma

Suomen Street Workout ry ja Jyväskylän kaupunki toteuttivat yhteistyössä Jyväskylään yhden Suomen ensimmäisistä street workout -puistoista.

Jyväskylän Tuomiojärven uimarannalla avattiin kesän 2014 lopulla street workout -harjoittelua varten suunniteltu puisto. Puisto sijaitsee Tuomiojärven uimarannan välittömässä läheisyydessa ja tarjoaa kesäisin loistavat puitteet ulkona harjoittelua varten. Alue on vapaasti kenen tahansa käytettävissä mihin vuorokaudenaikaan tahansa.

Designiltaan minimaalisen ja hieman askeettisen oloisen puiston telineistä löytyy 2 kappaletta eri korkuisia, leveitä leuanvetotankoja, 2 kappaletta puolapuita, pitkät apinapuut ja nojapuut. Puiston suunnittelussa on otettu huomioon erityisesti aikuisväestö, sillä lapsille suunniteltuja telineitä kaupungista löytyy jo paljon. Tuomiojärven puisto on loistava esimerkki siitä, kuinka monipuoliseen kehonpainoharjoitteluun soveltuva harjoittelualue voidaan toteuttaa hyvin minimaalisin kustannuksin.

Idea puiston rakentamisesta lähti liikkeelle Jyväskylän kaupungin ja Suomen Street Workoutin aktiivien keskusteluista alueen liikuntapaikkoja koskien. SSW teki puiston telineistä alustavan suunnitelman, jonka pohjalta kaupunki suoritti varsinaiset rakennustyöt.

Kimmo Kuisma Kirjoittaja on street workout -harrastaja ja bodyweight training -ohjaaja Helsingistä.

Kommentit (3)

  1. lewiscalisthenics sanoi:

    keravalle kanssa!

  2. Kimmo Kuisma sanoi:

    Kannattaa laittaa esimerkiksi tästä jutusta linkki paikalliselle liikuntatoimelle. Usein kaupunkien päättäjät eivät välttämättä tiedä, millaisia liikuntapaikkoja tarvittaisiin. Jyväskylässä sattui olemaan sen verran fiksu tyyppi koordinoimassa liikuntahankkeita, että street workoutinkin osalta kysyttiin konsultoivaa apua suoraan harrastajilta.

Osallistu keskusteluun!